torstai 12. joulukuuta 2013

Kuusen poikasia pelastamaan


Metsätalouden toisen vuosikurssin oppilaat saivat toimeksiannon Mikon Metsäpalvelulta lähteä pelastamaan taimia heinän ahdisteluilta (=heinäämään) ja tottakai riensimme apuun. Kohteemme sijaitsivat Ylöjärvellä ja Lempäälässä. Yhteensä poljettavaa oli 10 hehtaaria. Heinäämisen ideahan siis näin syksyllä on tallata heinät taimen ympäriltä, jotta lakoontuneiden heinien päälle kertyvä lumi ei taivuta taimea tai heinäkatto paina vuosikasvainta.

           Pitkiä miehiä, vielä pidempää heinää...

Heinittymistä tapahtuu varsinkin rehevien kasvupaikkojen uudistusaloilla ja olisikin syytä huolehtia, että  taimien pituuskasvu ei kärsi heinän ja muun pintakasvillisuuden ohittaessa hidaskasvuisemmat taimet.

Muitakin keinoja kuin tallaaminen heinien torjumiseen löytyy, esimerkiksi kemialliset torjunta-aineet, niittäminen ja taimitassut. Taimitassut ovat katteita, jotka asennetaan taimien ympärille estämään pintakasvillisuuden kasvua. Vaihtoehto tuo lisäkustannuksia, mutta nopeitten laskelmien mukaan tulee kyllä halvemmaksi, jos heinäämiseen joutuu palkkaamaan väkeä useampaan otteeseen.

Emme siis tehneet tätä pelkästään hyvää hyvyyttämme, saimme myös rahaa.  Homma on kuitenkin hyvin antoisaa, kun näkee niiden taimipoloisten kamppailevan elämästään ja voikin tehdä jotain niiden hyväksi... Pelastajat tulevat!



Ei se oikeasti ole niin raskasta...

Teksti ja kuvat: Sanna Lappalainen

torstai 3. lokakuuta 2013

Ykkösluokkalaisten reissu Hämeenkankaalle

Ilmassa ei ollut suuren urheilujuhlan tuntua, kun äärimmäisen yllättävä aamuinen kylmä tuuli piiskasi juuri ensimmäisiä askeleitaan metsätalousinsinööriopintojen tiellä ottavia aamu-unisia opiskelijapoloisia. Hetkeä kuitenkin onneksi lämmitti heti alkuunsa dramaattinen tilanne, sillä Aleksi oli vahingossa laittanut illalla herätyskellon soimaan tuntia myöhempään kuin olisi pitänyt. Kaikki bussissa olijat odottivat rauhallisesti Aleksia, ja Aleksin saavuttua matka sai onnellisen alun. Bussikuski toivotti vielä hyvää matkaa ja mainitsi sanasen pitkistä kalsareista sekä niiden tärkeydestä, sillä eihän kukaan haluaisi palelluttaa vartalonsa olennaisimpia osia.

Arin ja Eevan aamupäivän opetuksen jälkeen oli vuorossa makkaranpaistoa laavulla, koska tietoa janoavat opiskelijat olivat kuluttaneet suuren osan energiavaroistaan tiedon sisäistämiseen. Kun laavulta ei löytynyt kirvestä, riensi bussikuski hakemaan pienen retkikirveensä linja-autosta. Kätevää.

Homma alkoi pelittää Peetun hakatessa nuotioon puita, ja muiden samalla veistellessä makkaratikkuja. Miska oli tuonut mukanaan tonnikalapurkin, jonka sisällön hän ”grillasi” armeijassa oppimallaan niksillä.  

Parhaimmillaan nuotion lämmössä grillattiin toistakymmentä makkaraa, olipa seassa jopa ryynimakkaroitakin ja pekonia.

Rentouttavan ja ravitsevan nuotiohetken jälkeen vuorossa oli suunnistus läheiselle rajatulle metsäkohteelle. Kaikki taisivat löytää perille kohteeseen, ja Ari heitti ilmaan kysymyksen rajatun metsäalueen eroavaisuuden syistä. Kohteelle oltiin istutettu kokeilumielessä koivikko jatkosodan aikoihin. Verrattuna vallitsevaan mäntyvaltaiseen CT-metsätyyppiin kohteen ympärillä oli koivikkoon muodostunut paksumpi ja rehevämpi humuskerros. Tässä tapauksessa voitaisiin hurjimmissa linjauksissa puhua jopa metsätyypin muutoksesta, jonka koivu olisi läsnäolollaan aiheuttanut. Kohteella harjoiteltiin Eevan johdolla myös puun pituuden mittaamista.
Koivikkoa karun männikön keskellä


Puun pituuden mittaus käynnissä

Seuraavaksi ajoimme Niiniharjun huipulle. Bussikuskin lähisukulainen taisi omistaa Jämin lomakeskuksen, sillä ajoimme jo toistamiseen hitaasti ja näytösluontoisesti lomakeskuksen ohi. Nimensä mukaisesti harjun päällä kasvoikin pensasmaisia lehmuksia, mikä oli tervetullutta vaihtelua yleisilmeeltään homogeeniselle mäntyvaltaiselle seudulle.

Matka jatkui tämän jälkeen luonnonkauniin uhrilähteen luokse. Kovinkaan moni ei ollut eläissään nähnyt mitään vastaavanlaista, joten lähteellä käyminen oli matkanvetäjiltä hyvä veto. Lähde oli myös mukavaa vaihtelua retken metsälliseen yleisteemaan.

Viimeisenä etappina oli Hämeenkankaan kihelmöivän valtaisa suppa. Ari selosti supan pohjalla maanpinnan ja maaperän vaikutuksia kasvillisuuteen supan alueella. Luennon jälkeen siirryimme supan reunalle, jossa Eeva opetti meille, kuinka puun läpimitta voidaan mitata.

Supan pohjalla.
Opetuksen jälkeen kaikkensa antaneet tulevat metsäinsinöörit suuntasivat bussille iloisin ja vapautunein mielin, ja kotimatka saattoi alkaa!
Teksti ja kuvat: Mikko Uusitalo

torstai 19. syyskuuta 2013

Alpit haltuun – Opintomatka Itävaltaan

 Metsätalouden neljäs vuosikurssi toteutti tänä keväänä opintomatkan Itävaltaan. Matka alkoi sunnuntaina 7. huhtikuuta ja kesti yhteensä 10 päivää. Itävallassa ensimmäinen määränpäämme oli pääkaupunki Wien, jonne lensimme Helsingistä Frankfurtin kautta. Lentokentältä suuntasimme suoraan hotellille, jossa vietimme kaksi ensimmäistä yötä. Wieniin saapumista seuraavana päivänä haimme vuokraamamme autot, jotta pääsimme mahdollisimman kätevästi ja omia reittejä suunnitellen liikkumaan Itävallassa. Ammatillisia vierailuja olimme sopineet muutaman ennen matkaa, lisäksi vapaa-ajalle olimme järjestäneet hieman ohjelmaa parille päivälle.
Saha ja kansallispuistoa
Ensimmäinen ammatillinen vierailumme suuntautui Rudolf Kirchnerin sahalle, joka on pieni perheyritys Eben im Pongau nimisessä kylässä. Saha työllisti 20 henkilöä ja samantapaisia pieniä sahoja oli paljon ympäri Itävaltaa. Raaka-aineensa kyseinen saha hankki pääasiassa valtion metsistä. Kyseisessä maakunnassa metsänomistussuhde oli siinä määrin poikkeuksellinen, että sahan oli mahdollista hankkia raaka-aine valtion metsistä. Itävallan metsistä 70 % on yksityisomistuksessa, valtion osuus on 16 %.


Sahan raaka-ainetta Eben im Pongaussa. Kuva Manne Viljamaa



Matka Gesäusesta Ybbsin suuntaan tarjosi matkamme kauneimmat maisemat. Kuva Manne Viljamaa 

Stora Enson vieraana Ybbsissä
Olimme sopineet vierailun myös Stora Enson sahalle Ybbsiin. Saha työllistää 380 ihmistä ja on yksi Stora Enson neljästä sahasta Itävallassa. Vierailuamme isännöi itse tehtaan johtaja Kurt Schrammel. Aluksi hän kertoi hieman tehtaan historiasta ja siitä miten se on saanut nykyisen muotonsa. Luennon jälkeen saimme opastetun kierroksen tehtaan sahan puolella, jonka jälkeen jatkoimme takaisin luentosaliin toisen aiheen tiimoilta. Tämä aihe käsitteli CLT-elementtejä, joiden vuoksi varsinaisesti tulimme Stora Enson vieraaksi. Näimme videon CLT-elementtien valmistuksesta ja saimme myös muuta tietoa niistä. Tämän jälkeen saimme taas opastetun kierroksen CLT-puolellla, jossa olivat tarkat säännöt esimerkiksi sen suhteen, missä sai kuvata.
Stora Enso valmistaa CLT-elementtejä tällä hetkellä kahdella tehtaalla Itävallassa ja yhtiöllä on vahva usko niiden laajeneviin markkinoihin. Ybbsin sahan lopputuotteista valtaosa suuntautuu vientiin, tärkeimpänä suuntana on Japani.

CLT –tehtaalla valmiin elementin kuvaaminen oli sallittua. Kuva Manne Viljamaa

Itävallan ”Metla” Wienissä

Reissumme viimeinen sovittu vierailu suuntautui Austrian Federal Office and Research Centre for Forestiin (BFW) eli ”Itävallan Metlaan”. Siellä meitä isännöi Christian Lackner yhdessä kollegansa kanssa. Vierailu käsitti luennointia ja keskustelua Itävallan metsätutkimuksesta ja ilmastonmuutoksesta. Keskustelimme hieman Itävallan ja Suomen metsätalouden eroista ja esimerkiksi ilmakuvauksesta, jota Itävallassa tehdään radio-ohjattavin lennokein esimerkiksi Alppien alueella. Lisäksi keskustelimme mm. ilmastonmuutoksen vaikutuksesta puulajisuhteisiin Itävallassa. Mielenkiintoista oli miettiä voisiko toisilta mantereilta tuoda paremmin lämpimämpään ilmastoon sopivia puulajeja Itävaltaan ja miten ne vaikuttaisivat muuhun lajistoon.
Vierailun alussa pientä huvitusta aiheutti se, että isäntämme luulivat meitä tulevan vierailulle vain kaksi oppilasta 17 sijaan. Lopulta pienten tilavaihdosten kautta sekin homma saatiin hyvin hoidetuksi.

Vapaa-aikaa unohtamatta

Olimme järjestäneet myös vapaa-ajalle hieman ohjelmaa. Hienoin päivä eittämättä oli laskettelupäivä Zell am Seen maisemissa. 3000 metristä lähtevät rinteet, aurinkoinen päivä, pikku pakkanen ja loistavat maisemat tarjosivat lasketteluun mahtavat puitteet. Myös kamerat räpsyivät ahkerasti kyseisenä päivänä. Samana iltana kävimme vielä nopeasti piipahtamassa mäkiviikolta tutussa Bischofshofenin mäkimontussa. Ahosen Jannea ei kuitenkaan näkynyt tällä kertaa juhlimassa mäkiviikon voittoa.

Wienissä vierailimme yhtenä iltana viinitilalla syömässä ja viiniä maistelemassa. Innostuipa paikallinen soittoporukkakin suomalaisille soittelemaan Säkkijärven polkkaa ja Letkajenkkaa. Wienissä kävimme myös Unescon maailmanperintökohde Schönbrunnissa ja siellä sijaitsevassa eläintarhassa. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja muutamat matkalla sattuneet kommellukset aiheuttivat (ainakin lopulta) lähinnä hyviä nauruja.
Matkustimme kolmella vuokra-autolla, joka mahdollisti sujuvan liikkumisen. Kuva Jyri Hakulinen

Vapaa-aikana tutustuttiin mm. Wienin nähtävyyksiin. Kuvat Jyri Hakulinen

Kitzsteinhorn tarjoaa loistavat puitteet laskettelulle myös kevät- ja kesäkaudella.

Kuva Manne Viljamaa

Kuva Manne Viljamaa

Kuva Jyri Hakulinen

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Metsä tulee Tampereen keskustaan!

                    Toritapahtuma


Aika: 19. syyskuuta 2013 klo 10-17.30
Paikka: Tampereen Keskustori (Hämeenkatu)

Elinvoimainen metsäala näyttäytyy tamperelaisille!  Mukana lukuisa joukko metsäalan yrityksiä ja toimijoita aina kenttäsahaajasta ja hirsirakentajasta huippu atk-sovelluksiin.

Ohjelmalavalla metsäaalan toimijat ja yritykset esittäytyvät kaupunkilaisille. Luvassa  myös musiikkia, metsäperinnenäytöksiä, linnunpöntön sorvausta, moottorisahataiteilijoita, taimen istutusta ja paljon, paljon muuta. Mukana myös osaajia marjojen, riistan ja lintujen parista.

Jos tulet ajoissa, niin ehdit nähdä ennen varsinaisen toritapahtuman alkua koskenlaskua Tammerkoskesta klo 9.00 - 9.30!

Lämpimästi tervetuloa!

Tapahtumasta lisätietoja: Metsäalan Asiantuntijat ry

torstai 28. maaliskuuta 2013

Erasmus IP- kurssi Tamkilla

Kahden viikon mittainen kansaivälinen Erasmus Intensiivikurssi päättyi viime keskiviikkona. Kurssin aiheena oli metsät ja myrskytuhot. Kurssille osallistui lähes 40 opiskelijaa ja 15 opettajaa useista Euroopan maista.

Kurssin toteutukseen sisältyi luentoja, ryhmätöitä ja retkeilyjä. Talvinen ja vuodenaikaan nähden normaalia kylmempi sää ei osallistujia pelottanut - päinvastoin, se innoitti urheisiin suorituksiin vapaa-ajalla. Lue lisää Tamkin blogista.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kevättä odotellessa

Talven selkä alkaa pikku hiljaa taittua, vaikka lunta sataakin lisää. Päivät ovat kuitenkin pidentyneet ja ajatukset kevään orastavasta vehreydestä ovat jo monien mielissä. Sydäntalvella metsäopiskelijatkin ovat työskennelleet pääasiassa sisätiloissa, mutta kevään koittaessa päästään taas maastoon.

Kevääseen kuuluu täällä koulumaailmassa vanhimman vuosikurssin valmistuminen ja toisaalta uusien opiskelijoiden valinta. Uusi ryhmä aloittaa taas elokuun loppupuolella ja neljän vuoden opinnot taakseen jättävä ryhmä siirtyy työelämään. Onnea heille!

Paitsi itse metsäala, uusia hakijoita kiinnostanee, millaista on opiskella TAMKissa metsätalouden koulutusohjelmassa. Siitä on paras kertomaan metsäopiskelija itse. Klikkaa oheinen linkki, jossa  Silja  kertoo omista opiskelukokemuksistaan. 

Teksti: Eeva Sundström

PS. Yhteishaku on 4.3 - 3.4. 2013.