torstai 19. syyskuuta 2013

Alpit haltuun – Opintomatka Itävaltaan

 Metsätalouden neljäs vuosikurssi toteutti tänä keväänä opintomatkan Itävaltaan. Matka alkoi sunnuntaina 7. huhtikuuta ja kesti yhteensä 10 päivää. Itävallassa ensimmäinen määränpäämme oli pääkaupunki Wien, jonne lensimme Helsingistä Frankfurtin kautta. Lentokentältä suuntasimme suoraan hotellille, jossa vietimme kaksi ensimmäistä yötä. Wieniin saapumista seuraavana päivänä haimme vuokraamamme autot, jotta pääsimme mahdollisimman kätevästi ja omia reittejä suunnitellen liikkumaan Itävallassa. Ammatillisia vierailuja olimme sopineet muutaman ennen matkaa, lisäksi vapaa-ajalle olimme järjestäneet hieman ohjelmaa parille päivälle.
Saha ja kansallispuistoa
Ensimmäinen ammatillinen vierailumme suuntautui Rudolf Kirchnerin sahalle, joka on pieni perheyritys Eben im Pongau nimisessä kylässä. Saha työllisti 20 henkilöä ja samantapaisia pieniä sahoja oli paljon ympäri Itävaltaa. Raaka-aineensa kyseinen saha hankki pääasiassa valtion metsistä. Kyseisessä maakunnassa metsänomistussuhde oli siinä määrin poikkeuksellinen, että sahan oli mahdollista hankkia raaka-aine valtion metsistä. Itävallan metsistä 70 % on yksityisomistuksessa, valtion osuus on 16 %.


Sahan raaka-ainetta Eben im Pongaussa. Kuva Manne Viljamaa



Matka Gesäusesta Ybbsin suuntaan tarjosi matkamme kauneimmat maisemat. Kuva Manne Viljamaa 

Stora Enson vieraana Ybbsissä
Olimme sopineet vierailun myös Stora Enson sahalle Ybbsiin. Saha työllistää 380 ihmistä ja on yksi Stora Enson neljästä sahasta Itävallassa. Vierailuamme isännöi itse tehtaan johtaja Kurt Schrammel. Aluksi hän kertoi hieman tehtaan historiasta ja siitä miten se on saanut nykyisen muotonsa. Luennon jälkeen saimme opastetun kierroksen tehtaan sahan puolella, jonka jälkeen jatkoimme takaisin luentosaliin toisen aiheen tiimoilta. Tämä aihe käsitteli CLT-elementtejä, joiden vuoksi varsinaisesti tulimme Stora Enson vieraaksi. Näimme videon CLT-elementtien valmistuksesta ja saimme myös muuta tietoa niistä. Tämän jälkeen saimme taas opastetun kierroksen CLT-puolellla, jossa olivat tarkat säännöt esimerkiksi sen suhteen, missä sai kuvata.
Stora Enso valmistaa CLT-elementtejä tällä hetkellä kahdella tehtaalla Itävallassa ja yhtiöllä on vahva usko niiden laajeneviin markkinoihin. Ybbsin sahan lopputuotteista valtaosa suuntautuu vientiin, tärkeimpänä suuntana on Japani.

CLT –tehtaalla valmiin elementin kuvaaminen oli sallittua. Kuva Manne Viljamaa

Itävallan ”Metla” Wienissä

Reissumme viimeinen sovittu vierailu suuntautui Austrian Federal Office and Research Centre for Forestiin (BFW) eli ”Itävallan Metlaan”. Siellä meitä isännöi Christian Lackner yhdessä kollegansa kanssa. Vierailu käsitti luennointia ja keskustelua Itävallan metsätutkimuksesta ja ilmastonmuutoksesta. Keskustelimme hieman Itävallan ja Suomen metsätalouden eroista ja esimerkiksi ilmakuvauksesta, jota Itävallassa tehdään radio-ohjattavin lennokein esimerkiksi Alppien alueella. Lisäksi keskustelimme mm. ilmastonmuutoksen vaikutuksesta puulajisuhteisiin Itävallassa. Mielenkiintoista oli miettiä voisiko toisilta mantereilta tuoda paremmin lämpimämpään ilmastoon sopivia puulajeja Itävaltaan ja miten ne vaikuttaisivat muuhun lajistoon.
Vierailun alussa pientä huvitusta aiheutti se, että isäntämme luulivat meitä tulevan vierailulle vain kaksi oppilasta 17 sijaan. Lopulta pienten tilavaihdosten kautta sekin homma saatiin hyvin hoidetuksi.

Vapaa-aikaa unohtamatta

Olimme järjestäneet myös vapaa-ajalle hieman ohjelmaa. Hienoin päivä eittämättä oli laskettelupäivä Zell am Seen maisemissa. 3000 metristä lähtevät rinteet, aurinkoinen päivä, pikku pakkanen ja loistavat maisemat tarjosivat lasketteluun mahtavat puitteet. Myös kamerat räpsyivät ahkerasti kyseisenä päivänä. Samana iltana kävimme vielä nopeasti piipahtamassa mäkiviikolta tutussa Bischofshofenin mäkimontussa. Ahosen Jannea ei kuitenkaan näkynyt tällä kertaa juhlimassa mäkiviikon voittoa.

Wienissä vierailimme yhtenä iltana viinitilalla syömässä ja viiniä maistelemassa. Innostuipa paikallinen soittoporukkakin suomalaisille soittelemaan Säkkijärven polkkaa ja Letkajenkkaa. Wienissä kävimme myös Unescon maailmanperintökohde Schönbrunnissa ja siellä sijaitsevassa eläintarhassa. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja muutamat matkalla sattuneet kommellukset aiheuttivat (ainakin lopulta) lähinnä hyviä nauruja.
Matkustimme kolmella vuokra-autolla, joka mahdollisti sujuvan liikkumisen. Kuva Jyri Hakulinen

Vapaa-aikana tutustuttiin mm. Wienin nähtävyyksiin. Kuvat Jyri Hakulinen

Kitzsteinhorn tarjoaa loistavat puitteet laskettelulle myös kevät- ja kesäkaudella.

Kuva Manne Viljamaa

Kuva Manne Viljamaa

Kuva Jyri Hakulinen