Ensiharvennuksella loppuvuoden hämärässä

Ensimmäinen vuotemme TAMKin metsälinjalla oli edennyt jo syyslukukauden viimeisille pimeille viikoille, marraskuun loppuun. Pirkanmaan maisema oli vielä talvea odottava...Urheina metsän opiskelijat valmistautuivat tulevaan koitokseen, osa muita innokkaampana - päästiinhän nyt vaihteeksi tositoimiin pitkältä tuntuvien luentopäivien välissä. Allekirjoittaneelle alkava ensiharvennusharjoitus tosin oli vasta lukuvuoden ensimmäinen käytännön työharjoitus, sillä aikaisempi taimikonhoito jäi työkokemuksen avulla väliin... Ei tälläkään kertaa silti ole koko luokka sorvin äärellä, sillä muutama ehkä onnekaskin metsätaistelija oli päässyt myös tällä kertaa livistämään jollakin itsetekaistulla lapulla harjoituksesta. Vitsi, vitsi... Varmasti fiilikset olivat jännät, sillä osa ei ollut aikaisemmin edes koskenut moottorisahaan. Ei hätää - näin ei tarvinnut ollakaan! Sitä vartenhan tässä oltiin harjoittelemassa. Tiedossa oli, että tuleva haaste kohdattiin parityönä, joten tarkkakorvaisimmat saattoivat laittaa tuossa vaiheessa oman turvallisuutensa vuoksi ylös kenen kanssa ainakaan eivät mielellään lähteneet metsään. Kyllä, tämäkin oli vitsi. Joka tapauksessa seuraavat kuusi opiskelupäivää tulivat vierähtämään metsän opiskelijoille kotoisassa ympäristössä eli metsässä. Oli mukavaa päästä tekemään välillä jotakin käytännössä!

1.päivä, tiistai 29.11.2011
Urakka alkoi valistavalla turvallisuusluennolla klo 8.15. Itse ajattelin luennolla kuunnellessani että on todella paljon asioita joihin sahaamisessa tulee kiinnittää huomiota: puun kaatamisesta, kaadon valmistelusta, työturvallisuudesta ja ergonomisesta työskentelyasennoista muun muassa. Kotona sahatessa kaikki oli tuntunut paljon yksinkertaisemmalta, tosin oli ne puutkin itselläni paljon pienempiä kun polttopuita vain sahasin yksikseen. Luennon asioista soitin illalla kotiinkin isälle: ”Olet opettanut väärin, näin se oikeasti tehdään” Moni asia meni aamutorkkuisuudesta johtuen vähän ohi korvienkin, mutta ajattelin että kyllä se siitä kun päästään teoriasta käytäntöön. Maastoon päästiin puoleltapäivin. Harjoittelimme suunnistusta kuviolle ensimmäiseksi. Se alkoi parkkipaikalta ja yritimme samalla suunistaessamme keskittyä mahdollisen korjuureitin valintaan. Jostain kumman syystä metsätaistelujoukkomme hajaantui kolmeen eri reittiä pitkin suunnistavaan ryhmään, vaikka kuvion pitäisi olla sama kaikille? Lopulta kaikki löysivät perille ja päästiin tutustumaan sahan käynnistämiseen. Kaikki oppivat sen ilmeisen nopeasti ja ripeästi siirryttiin siihen mitä kaikki odottelevatkin ettei tuu kylmä eli harvennustöihin. Tai ei päästykään – Vielä! Ensin harjoiteltiin kaatokoloja. Mitä hassumpia versioita niistä alkuun tulikin. Kyllä se tästä!

2.päivä, keskiviikko 30.11.2011
Eilen sahankäytön perusteet opeteltiin melko hyvälle mallille ja tänään ehti koko raamikas metsurijoukkomme työskentelemään aamuhämärästä iltahämärään saakka. Joka puolelta kuului sahan pärinää ja aina välillä jollakin saha hyytyi puolessa välin runkoa, vaikka tehoa niistä sahoista löytyi vaikka Kanadan punamäntyjen kaatoon. Varmasti jo tänä päivänä Stihl 170 tuli kaikille aivan tutuksi, kaikki muistavat sen tehokkaana harvennussahana... Käytössämme oli kolmenlaisia sahoja, tehokkaampia vain muuan kappale. Ne jotka eivät niitä ehtineet heti aamusta kaapaisemaan käteensä oli tyytyminen kotitarvesahoihin eli noihin sataseittemänkymppisiin tilhiin. Jo ekana työpäivänä alkoi näkyä eroja työparien nopeudessa muun muassa juuri sahoista ja työskentelypaikasta riippuen, käyttötuntuman löytymisen ja pinojen etäisyyden takia. Kaikki eivät nimittäin vielä kuulleet ettei kuitutavaraa tarvitse kantaa kauas samaan pinoon vaan pinoja saa olla ajouran vieressä tiheähkösti. Mutta pääasia on että kaikki saivat harjoitella omaan rauhalliseen ja turvalliseen tahtiin. Eihän ollut kyse kilpailusta työparien kesken.

3.päivä, torstai 1.12.2011
Toinen kunnon työpäivä ja entistäkin kokeneempana kaikki lähtivät metsään! Nyt ainakin allekirjoittaneella oli paremmin hengittävät aluskerrat ja maukkaammat eväät kun aiemmin. Oppia se kai tämäkin on edelliseltä päivältä. Nuotio oli mieleinen paikka aina väliin, kun hetken uupumus koitti. Mutta evästämään tänne ei tultu pelkästään. Kun hiki kuivaa, on jo aika siirtyä takaisin työhön. Päivä oli hivenen kosteampi kun edelliset, mutta edelleenki sateelta vältyttiin ja hyvä työmieli säilyi otaksuttavasti kaikilla. Tämä työpäivä olikin minulle yksintyöskentelyä, sillä työparini oli poissa. Se ei kuitenkaan minua yhtään haittannut, koska sain koko päivän käyttää sahaa eikä jäänyt aikaa haukotteluun kuten edellisenä päivänä, kun työparin kanssa sahailtiin vuorotellen. Työskentelyteho on silti vaatimattomampi kun yksin tekee, sillä aikaa meni kuiturankojen siirtelyyn enemmän. Päivän lopulla ei kuitenkaan sen kummemin väsyttänyt vaikka tekikin yksin koko päivän. Osassa muistakin työpareista oli toinen poissa. Varmaan kaikki paikalla olleet alkoivat olla päivän lopuksi perillä ensiharvennuksesta ja loput päivät ovat vain opitun iskostamista selkärankaan!

4.päivä, keskiviikko 7.12.2011
Viiden päivän työskentelytauko lusittu! Apeita kasvoja näkyy tauosta huolimatta. Ehkä juuri pikkuloma on aiheuttanut lomaltapaluumasennusta? Varsinkin kun piti palata oikeisiin töihin eli metsään sahaamaan. Maastossa oli nyt lunta ja ilmakin on edellis viikkoa pirtsakampi. Mielessä todella liikkui että nyt pitäisi jaksaa ottaa taas arjesta kiinni. Automatkalla kuviolle kone alkaikin käynnistyä ja väsymys ja muut haaveet omasta sängystä unohtuivat, kun oli niin hyvät jutut muutaman päivän eron jälkeen. Tänään opettaja mainitsi näyttökaadoista jotka arvioidaan. Halusimme omalta kohdaltamme työparini kanssa ne pois alta jo tänään vaikka näytön sai suorittaa myöhemminkin. Minua huvitti se, että en ollut saanut yhtään konkeloa aikaiseksi ensimmäisen työpäivän jälkeen, mutta heti näyttöpuusta tuli seuraava sellainen. Ei siinä mitään, kun lopulta puu kaatui turvallisesti ja hyvällä kaatokololla nurin! Turvallisuus ja oikeiden valintojen tekeminen oli näyttöä annetaessa tärkeintä. Allekirjoittaneella kehuja tuli työergonomiasta, vaikka vipukarsintatekniikassa oli vielä parannettavaa ja konkeloksi jäänyt puu oli hetkellinen riski työmaalla..

5.päivä, torstai 8.12.2011
Tänään olisi ollut siinä mielessä tärkeä työpäivä, että harjoiteltiin pinojen merkkausta maastoon. Toimenpiteelle löytyy varmasti parempikin nimi mutta mistäpä minä sitä tiedän kun en ollut paikalla kyseisenä työpäivänä. Siihen aikaan kun toiset kävelivät työmaalle, nukkui allekirjoittanut vielä kauneusuniaan, koska hänellä oli tärkeä meno puoliltapäivin. Ei siitä sen enempää. Työparini reenasi puolestaan tänään yksintyöskentelyä koko päivän. Kenellekään ei kuulema sattunut mitään erikoista. Jotkut suorittivat vielä näyttökaatoja. Kummeleita siteeraten ”normipäivä ” siis. Hyvä niin!

6. päivä, maanantai 12.12.2011
Oli viimeinen työpäivä ja tehtävänä oli ainoastaan viimeistellä pinot ja lohkot. Urhea taistelujoukkomme sai kokonaisuudessaan ehkä noin hehtaarin ensiharvennusta aikaiseksi. Ehkä ihan hyvä määrä kun otetaanhuomioon, että koko ryhmämme ei osallistunut hakkuulle, sahoja ei ollut kaikille ja joka päivä joku oli poissa. Lopussa allekirjoittaneelle sattui juuri ennen loppua läheltäpiti tilanne, kun pienehkö puu kaatuikin hieman väärään suuntaan ja lopulta latvus jäi vain metrin päähän toisen työparin jäsenestä. Kyllä siinä vähän sydän jätti lyöntejä väliin mutta onni oli matkassa, ettei olisi pahimmassa tapauksessakaan osunut kuin latvus ja sekin jäi onneksi vähän matkan päähän. Että pitikin tällainen huolimattomuus sattua ja vielä melkein viimeiselle puulle. Ehkä kuitenkin voin olla täysin sättimättä itseäni koska lopussa turvavälit olivat muutenkin olemattomat, kun useat työparit työstivät lähekkäin loppuun lohkojaan ja pieni kiire tuli tehdä ne valmiiksi ennen hämärää. Tähän ajatukseen ainakin päädyimme asiasta keskustellessamme. Joka tapauksessa mitään vakavaa ei sattunut ja työ saatiin tehtyä! Virheistä opitaan – tällä asenteella ei voi tulla kuin vain mainioita metsätalousinsinöörejä! Loppupuhelun ja arvion aika oli nuotiopaikalla viimeisenä ja tarkastettiin tavarat läpi että mitään ei jäänyt maastoon. Jokerina saimme arvuutella harvennuskertymän määrän työstämme. Tulos tulee sitten joskus kun puut viedään pois. Minä tietenkin olen oikeassa. Heitin kaverillekin veikkauksen häneltä kysymättä, kun hän ei ollut enää paikalla loppupäivästä. Jos minä en tiedä, niin sitten oikea tulos osuu hänelle.


Loppuarviona voisin omalta osaltani todeta, että ensiharvennusjakso oli mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen ja siitä sai monenlaista hyötyä omaankin elämään. Sahaamisvarmuus sekä tietotaito ja sahausnopeus nousivat hyvin oleellisesti. Itselleni se oli erityisen hyvästä, sillä joululomalla oli tarkoituskena sahata omaa metsää myös. Ei ainakaan tarvitse epäröidä tarttua sahaan vaikkapa neuvoessa toisia, kun sellainen tilanne eteen tulee. Ainoastaan viimeisen päivän vaarapaikka jäi minulle hampaankoloon, mutta sekin on kaverin kanssa keskusteltu läpi. Nyt lähinnä naurattaa moinen muisto. Muillakin on varmasti hyviä ja ehkä salaisempiakin muistoja näiltä päiviltä, mutta ne jääkööt heidän tietoonsa.

Teksti: Esa Halonen, metsätaistelija 11IM

Iltarasteilla

Metsäammattilaisille tärkeää suunnistustaitoa lähdettiin harjoittelemaan porukalla Tampereen iltarastille Atalan Aitovuoren maastoihin maanantaina 5.9. Mukana olivat kaikki ensimmäisen vuosikurssin sekä muutamia kakkos- ja kolmosvuoden opiskelijoita. Edellisellä viikolla luokassa opittuja suunnistustaitoja testattiin heti koululta lähtiessä ”autorastilla”, kun talon kulkuneuvot oli ajettu uuteen parkkiin rakennustyömaalta.

Aurinkoinen lämmin syysilta oli houkutellut metsään paljon suunnistuksen ystäviä. Joukkomme tulo tiedettiin ja rastien järjestäjä odotti meitä kameran kanssa ryhmäkuvaan. Kävimme lyhyesti läpi meille harjoitukseen parhaimmat tarjolla olevat kahden ja kolmen kilometrin ratavaihtoehdot sekä elektronisen Emit-leimauskortin lainauskäytännöt.

Sinne hävisivät näkyvistä kaikki heti kartat ja emitit käteen saatuaan. Kävelivät viitoitusta pitkin kohti karttaan merkittyä lähtöpaikkaa. Opettajana tajusin jossain vaiheessa, että emit-kortin nollaus eli vanhojen tietojen tyhjentäminen ja uuden tallentaminen lähtöpaikan telineessä, oli jäänyt vallan käsittelemättä teoriatunneilla. Ajattelin, että näinköhän opiskelijat jäävät ilman tulosta illan suorituksistaan. Näin taisi käydä ensimmäisten joukossa lähteneille, koska läheskään kaikkien tulosta ei löytynyt iltarastien nettisivuilta seuraavana päivänä. Osalle kerkesin kortin nollauksesta kertomaan.

Itse kävelin lähtöpaikalle kuvatakseni viimeisenä lähteneen Teemun lähtölipulla. Päätin itse jättää metsään lähdön väliin ja huolehtia autojen avaimista, jotta opiskelijat pääsevät sinne kun he saapuvat metsästä kukin omalla tahdillaan. Siirryin maalilipun lähistölle kameran kanssa vartoamaan ja ensimmäisinä metsästä tulivat Pekka ja Jussi. Seuraavana tulleet Pauli ja Aslak pitivät reittiä vitsinä. Sellaiselta polkujen läheisyyteen sijoitetut rastit voivat tuntua kun suunnistustaito riittäisi vaativammallekin radalle. Heidän jälkeen tullut miesjoukko piti kolmen kilometrin rataa helpompana kuin armeijassa olleita suunnistustehtäviä. Hanna puolestaan kertoi nyt oppineensa kompassin käytön ja uskaltautuvansa kauemmaksi metsänantimia keräämään.

Suunnistuksessa mukavaa on jälkipyykin selvittäminen ja se on tälle urheilulajille niin ominaista, että se luonnistui kuulemani mukaan kaikilta mukana olleilta. Maalissa verrataan kaverin kanssa reitinvalintoja rastien välillä, matkalla sattuneita kommelluksia, turhia mutkia sekä niitä hetkiä kun ei tiedetä missä ollaan. Teemu ja Tuukka olivat päättäneet oppia suunnistamaan haastamalla itsensä suorimalla reitillä metsän läpi sen sijaan, että kiertelisivät turvallisesti polkuja pitkin. Janne kertoi kulkeneensa ihmereittejä kunnes bongasi kurssitoverit ja liittyi remmiin. Hanna puolestaan totesi, että oppi nyt kompassin käytön ja uskaltaa jatkossa syksyisin kauemmaksi metsänantimia keräämään. Tapioa harmitti ylimääräiset mutkat, kun vaihtoehtona olisi ollut seurata, tai suunnistustermein peesata, koulutusohjelman opettajaa Eevaa. Tuukka puolestaan ei luovuttanut vaikka autoilla odottaneet kurssikaverit olivatkin käyneet mielessä.

Kaikki tulivat metsästä iloisin ilmein ja se on tärkeintä. Joku suunnitteli jo osallistuvansa toistekin iltarasteille. Ehkä tuli siis purema muultakin kuin hirvikärpäseltä. Metsäammattilaisten ei tarvitse olla urheilusuunnistajia, mutta hyvää kartanlukutaitoa tarvitaan lähes kaikissa työtoimenkuvissa. Iltarastit ovat yksi mainio tapa harjoitella tätä taitoa autenttisessa ympäristössä, eli metsässä.

Tässä jonotetaan vuokrattuja Emit-leimauslaitteita. Jonossa ensimmäisinä Jani ja Ari

Teemu valmiina metsään aloitusleimauksen jälkeen

Rastit on löydetty, kuvassa Jussi, Pekka, Pauli ja Aslak

Kartta ja yksi illan radoista

Ilkan ja Jannen loppukiri maaliin

Teksti ja kuvat: Miia Seilonen

Erasmus IP- kurssilla Rovaniemellä

Huhtikuussa TAMKista lähti viiden hengen iskuryhmä sekä opettajista Eeva Sundström ja Petri Keto-Tokoi valloittamaan Rovaniemeä kahdeksi viikoksi. Osallistuimme Erasmus IP-vaihto –ohjelmaan. Meidän luokalta oli ollut jo 6 henkeä Ranskassa marraskuussa 2010 vastaavassa, joten ihan ensimmäistä kertaa ei oltu pappia kyydissä.

Kurssin aiheena oli ”Socio-economic Challenges in European Forestry“. Ajatuksena oli hieman selvittää miten metsätalous, porotalous, turismi, kaivostoiminta ja luonnonsuojelu saadaan Lapissa sovitettua yhteen. Mukana oli osallistujia tamkilaisten lisäksi Tsekin tasavallasta, Puolasta, Skotlannista, Ruotsista sekä isäntäkoululta RAMKista. Päivien ohjelmassa oli paljon kalvosulkeisia ja muutama ryhmätyö. Yhtenä tavoitteena oli kohentaa kielitaitoa ja verkostoitua muun maalaisten metsäopiskelijoiden kanssa. Koska ryhmätöitä tehtiin ”sekamaalaisryhmissä”, niin väkisinkin kulttuurivaihtoa tapahtui.

Opintojakson kohokohtana oli varmaan monella kahden päivän maastoretki. Kävimme tutustumassa Koparan porotilalla porotalouteen ja sen yhteensovittamiseen metsätalouden kanssa. Vierailimme Kittilän kunnanjohtajan vieraana kuulemassa Kittilän kultakaivoksesta ja turismista ja niiden aluetaloudellisista vaikutuksista. Levin bussikiertoajelu asiantuntevan oppaan kanssa avarsi hieman matkailun ja laskettelukeskuksen syvintä olemusta, näin metsätalouden vinkkelistä. Illaksi suuntasimme Raattamaan tunturihotelli Vuontispirttiin, missä oli erilaisia ulkoiluaktiviteettejä: pulkkailua, hiihtoa, lumikenkäilyä, ja tietenkin sauna ja illanviettoa makkaranpaistoineen. Jostain syystä skotit ja suomalaiset jaksoivat valvoa myöhimpään.
Keskieurooppalaiset suksilla.
Skotit Raattamassa.

Toisena päivänä pääsimme Metsähallituksen vieraaksi Pallas-Ylläs kansallispuistoon ja Kellokas-keskukseen. Kuulimme esityksiä mm. maisemahakkuista ja 3D mallintamisesta ja pääsimme vierailulle maastoonkin muutamalle kohteelle. Monelle keskieurooppalaiselle maastossa vieraileminen ja oikeiden työmaiden näkeminen oli eksoottista.
Tamkilaisia maastoretkellä.

Viikonloppuna oli vapaaehtoista ohjelmaa, mutta silti suurin osa osallistui kierrokselle Metsähallituksen uuteen Pilke-keskukseen Rovaniemellä. Paikka oli mitä hienoin, ja kun se juhannusviikolla avautuu, niin kannattaa ehdottomasti poiketa tutustumassa. Sijaintikin on loistava, heti Arktikumin vieressä. Molemmissa meillä oli opastettu kierros, ja sen jälkeen sitten porukalla syömään Fransmanniin. Ilta jatkui vielä Rovaniemen metsäopiskelijoiden suosimassa Uitto-baarissa.

Toisella viikolla pääsimme tutustumaan GIS-ohjelma Idrisi Taigaan ihan omin käsin, ja se oli monelle ihan uusi tuttavuus. Oikein näpsäkän oloinen paikkatieto-ohjelma. Kaksi päivää käytimme ryhmätöihin ja viimeisenä päivänä oli sitten niiden purku ja esitykset. Kaikilla oli sama aihe, eli miettiä Levin eri intressiryhmiä ja mahdollisten konfliktien yhteensovittamista ja ratkaisuehdotuksia. Väkisinkin osa esityksistä oli samankaltaisia, mutta silti ryhminen persoonalliset näkemykset tulivat esille.

Kaiken kaikkiaan pari viikkoa meni nopeasti. Opiskelijoista pidettiin hyvää huolta. Majoitus oli soluasunnoissa ja ruokailut RAMKin toimipisteissä. Luennot eivät kaikki ehkä olleet niin mielenkiintoisia, ja kaikkien puhujien englannin kielikään ei ihan aina ollut niin huippua. Oli kuitenkin erittäin mukava tavata eri maalaisia metsäopiskelijoita ja kuulla eri maiden metsätalouden käytännöistä. Hetkittäin saatiin kiinnostavia keskusteluita aikaiseksi ja joidenkin opettajien välillä alkoi olla jo pientä kiihtynyttä väittelyäkin.

Ryhmätyöskentelyä.

Ilmeisesti jatkossakin TAMKista osallistutaan näihin, joten kannattaa ehdottomasti osallistua. Ammatillisestikin tuli uusia asioita ja uusia näkökulmia, ja lisäksi verkostoituminen ja sosiaalinen puoli kurssia oli hyvä juttu. Kustannukset eivät ole kovin suuret ja kokemus oli hyvinkin miellyttävä. Opintopisteet ovat sitten vielä mukava lisä.

Teksti ja kuvat: Katri Leikola

Metsätalousinsinöörinä sähköverkkoyhtiössä

Vattenfall Verkko Oy:ssä Tampereen Sarankulmassa työskentelee tällä hetkellä neljä Tampereen ammattikorkeakoulusta metsätalousinsinööriksi valmistunutta henkilöä: Sanni Harala, Laura Ahola, Heli Merkkiniemi ja Tommi Talvitie.
Sähköyhtiö työnantajana ei varmastikaan tule monelle ensimmäisenä mieleen, kun kysytään mihin työpaikkoihin metsätalousinsinöörin koulutuksella voi päästä. Kokosimme pienen kyselyn avulla Vattenfall Verkon metsätalousinsinöörien ajatuksia ja mielipiteitä sähköyhtiössä työskentelystä.
Milloin valmistuit metsätalousinsinööriksi?
Sanni: Valmistuin keväällä 2006.
Tommi ja Heli: Keväällä 2010.
Laura: Vuonna 2007.

Milloin tulit töihin Vattenfall Verkkoon?
Sanni: Aloitin työt Vattenfall Verkolla tammikuussa 2008.
Tommi: 2010 keväällä.
Heli: Harjoittelijana aloitin toukokuussa 2008, kokopäiväisenä toukokuussa 2010.
Laura: Aloitin vuonna 2008.

Kerro lyhyesti mikä on työnimikkeesi ja työnkuvasi.
Sanni: Toimin palvelupäällikkönä maankäyttö ja verkkotiedot -tiimissä. Hallinnollisten esimiestöiden lisäksi minulle kuuluu maankäyttöön liittyvien sopimusten kehittäminen ja laaja sidosryhmäyhteistyö alan toimijoiden sekä maanomistajasektorin kanssa.  Lisäksi vastaan verkkotietojen dokumentointiprosessin kehittämisestä ja paikannusaineiston käytettävyyden parantamisesta. Yhdessä tiimini kanssa varmistamme luotettavan ja ajantasaisen maankäyttösopimustiedon ja verkkotiedon.
Tommi: Toimin maankäyttöinsinöörinä maankäyttö ja verkkotiedot -tiimissä. Tehtäviini kuuluu maankäytön ongelmatapausten hoitaminen ja rakennuslautakuntaan viennit, maankäyttösopimusten uusinta, teleyhtiöiden yhteiskäyttötilastojen ylläpito sekä sähköasemien tonttien hankinta.
Heli: Toimin maankäyttöasiainhoitajana maankäyttö ja verkkotiedot -tiimissä. Vastaan osaltani maankäyttösopimuskannan arkistoinnista ja ajantasaisuudesta. Tähän kuuluu oleellisena osana maankäyttösopimusten vieminen paikkatietojärjestelmään ja vanhenevien sopimusten uusinta, sekä erilaiset asiakaskontaktit. Tänä vuonna tehtävänäni on myös selvittää sähköjohtoaukeilla olevien muinaismuistojen, perinnebiotooppien ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen sijainnit, ja viedä ne paikkatietojärjestelmään.
Laura: Työnimikkeeni on dokumentoija. Varsinainen dokumentointi tilataan kuitenkin urakoitsijoilta, joten omaan työnkuvaani kuuluu mm. dokumentoinnin laadun valvonta, verkkotietojärjestelmän teknisen toimivuuden takaaminen käyttäjille sekä osallistuminen ohjelmistojen ja työkalujen kehittämiseen.

Millä tavoin/missä yhteydessä metsäala esiintyy työssäsi?
Sanni: Sekä metsämaanarvioinnin ymmärtäminen ja metsäalan tunteminen että paikkatietojärjestelmien hallitseminen ovat minun työssäni ehtoja laadukkaan työn tekemiselle sähköverkkoyhtiössä.
Tommi: Työssäni on eduksi kartanlukutaito ja karttaohjelmien käytön osaaminen. Sopimusuusinnan ja korvausten maksun yhteydessä on hyvä tuntea metsäpohjan maksuperusteet (metsätyypit) sekä ymmärtää erilaiset kiinteistötiedot ja niiden merkitys. Asiakaskeskusteluissa tulee joskus vastaan metsämaan tuottoon liittyviä keskusteluja, jolloin korvausperusteiden muodostuminen metsämaalla on tunnettava. Harvinaisemmissa tapauksissa myös puukaupan periaatteiden hallitseminen auttaa.
Heli: Kuten Sanni ja Tommi jo kertoivatkin, metsämaan ja puuston arvon muodostaminen sekä paikkatietojärjestelmien tuntemus ovat arkipäivää tässä työssä. Asiakaskeskusteluissa laajempi metsäalan tuntemus on aina eduksi. Nyt käynnissä oleva arvokkaiden luontokohteiden kartoitus tuo metsäalan entistä lähemmäksi työnkuvaani.
Laura: Metsäala tulee minulle esiin valitettavasti vain häiriötilanteissa. Oli todella melkoinen kulttuurishokki tulla tänne töihin, kun tuntui, että ihmiset puhuvat puista kuin vihollisista… Täällä vietettyjen kolmen vuoden aikana on jo tullut selväksi, miksi. Riukuuntumaan päästetyt harventamattomat metsät sähkölinjojen lähellä aiheuttavat todella paljon töitä lumikuormien painaessa talvisin puita johtoalueiden ulkopuolelta sähköjohdoille ja katkoessa sähköjä yhä uudelleen. Sitä on haastavaa selittää asiakkaillekin.

Mitä sellaista, jota olet metsätalouden koulutusohjelmassa oppinut, olet voinut soveltaa myös tässä työssäsi?
Sanni: Koulussa opitut asiat luovat perustan tiedoille ja työssä oppii hyödyntämään näitä oppeja sekä soveltamaan opittuja asioita käytäntöön.
Tommi: Metsäalan yleistietämys ja kiinteistötietojen ymmärrys ovat auttaneet monessa asiassa. Koulussa tutuiksi ovat tulleet myös esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Karttapaikka ohjelman käyttö, metsämaan tuotto ja sen arvotus sekä puukaupan kulku.
Heli: Tietokoneella työskennellään suurin osa päivästä, joten koulussa opittu erilaisten ohjelmien tuntemus ja hallinta on tullut tarpeeseen. Muinaismuistoihin ja perinnebiotooppeihin liittyvä tietämys on ehkä kaikkein suorimmin yhteydessä metsätalouden koulutusohjelmaan.
Laura: Paikkatietojärjestelmän käyttöä.

Suosittelisitko sähköyhtiötä metsätalousinsinöörille työpaikaksi?
Sanni: Totta kai! Sähköverkkoyhtiö tarjoaa monipuolisen työnkuvan, missä voi hyödyntää metsäistä osaamistaan laajasti sekä tutustua mielenkiintoiseen energia-alaan.
Tommi: Jos haluaa ”ei niin perinteisiin” metsäalan töihin eikä viihdy maastohommissa, niin kyllä suosittelisin.
Mikäli kokopäiväinen toimistotyö ei kiinnosta ja haluaa pitää vahvaa metsäalan osaamista yllä, sähköyhtiö ei ehkä ole tällaiselle henkilölle paras mahdollinen työpaikka.
Työnantajana voin kyllä suositella Vattenfallia.
Heli: Sähköverkkoyhtiö on erilainen vaihtoehto perinteisille metsäalan työpaikoille. Se tarjoaa mahdollisuuden laajentaa tuntemustaan energia-alasta ja sähköverkostosta sekä hyödyntää siinä sivussa oppejaan metsäalasta, joten voin hyvillä mielin suositella sitä myös metsätalousinsinööreille.
Laura: Riippuu tietysti kysyjän urasuunnitelmista, mutta kyllä tämä hyvä työpaikka on ollut.

Terveisiä aloitteleville opiskelijoille:
Kannattaa jo hyvissä ajoin miettiä, minkälaisista työtehtävistä itse on kiinnostunut ja pyrkiä tutustumaan sen kaltaisiin työpaikkoihin. Jos mahdollista, pyri laaja-alaisuuteen tietojen ja taitojen suhteen.
Hyvää kevättä kaikille koko Vattenfall Verkon ”metsätiimiltä”!

Teksti ja kuvat: Heli Merkkiniemi

Kakkoset jäällä

Toisen vuoden metsäopiskelijat lähtivät tiistaina 15.2. kirpeässä pakkassäässä tutustumaan jäätiehen Kangasalle. Retki oli osa Kuljetusmenetelmät ja ­­-kalusto -kurssia ja tavoitteena oli tutustua jäätiehen puutavarakuljetuksen näkökulmasta. Pakkasta oli aamulla reilu parikymmentä astetta, kun pakkauduimme koulun autoihin. Perille päästyämme aurinko oli jo nousemassa, joten saimme hienon auringonpaisteen retkellemme. Jäätie on 30 metriä leveä väylä.

Vesijärvelle oli tehty parinsadan metrin jäätie suurehkoon saareen, jossa hakkuut oli juuri aloitettu. Jään paksuus oli 110 cm ja tietä oli jäädytetty 30 metrin leveydeltä. Tällä paikalla veden syvyys on noin 3 metriä eikä virtauksia ole. Saaressa kävimme katsomassa hakkuutyömaata ja olimme paikalla juuri sopivasti, kun auto tuli hakemaan ensimmäistä kuormaa.
Tällä jäätiellä maksiminopeus on 15 km/h ja tien pitäisi kestää 70 tonnia painoa. Tiellä ajettiin kuitenkin varmuuden vuoksi 50 tonnia kerralla. Jää piti hienoa ryskettä ja pauketta vaikka auto ajoi hitaasti. Sieltä se kuorma tulee! Jään ryske alkoi heti, kun auto ajoi jään puolelle.

Päivä oli antoisa ja pääsimme kuulemaan ostomiehen, tien jäädyttäjän sekä autokuskin kommentteja jäätiestä, sen tekemisestä ja sillä ajamisesta. Opimme jäätien tekemisestä ja siitä kuinka tällainen saarihakkuu ja jäätieprosessi lähtevät käytännössä liikkeelle. Saaressa oli jo syksyllä käyty soutaen katsomassa leimikko valmiiksi ja tässä talvella tehdään vielä maanmuokkaus uudistusta varten. Autokuski kertoili jäätiellä ajosta.

Tarpeeksi jäädyttyämme palasimme koululle sulamaan ja päivä jatkui koululla sisätiloissa Yritystoiminnan perusteet -kurssilla, jossa tutustumme muun muassa eri yritysmuotoihin, yrityksen perustamiseen ja rahoitukseen. Lisäksi tässä jaksossa kakkoset tutustuvat työkonetekniikkaan.
Tavallisen koulutyön ohessa toisen vuoden opiskelijoilla on päävastuu metsäopiskelijoiden Talvikisojen järjestämisestä. Parinsadan opiskelijan talvitapahtuma järjestetään TAMKissa maaliskuussa. Lisätietoja tapahtumasta http://www.metsakisat.com/

Teksti ja kuvat: Silja Markkola