Aurinkoinen lämmin syysilta oli houkutellut metsään paljon suunnistuksen ystäviä. Joukkomme tulo tiedettiin ja rastien järjestäjä odotti meitä kameran kanssa ryhmäkuvaan. Kävimme lyhyesti läpi meille harjoitukseen parhaimmat tarjolla olevat kahden ja kolmen kilometrin ratavaihtoehdot sekä elektronisen Emit-leimauskortin lainauskäytännöt.
Sinne hävisivät näkyvistä kaikki heti kartat ja emitit käteen saatuaan. Kävelivät viitoitusta pitkin kohti karttaan merkittyä lähtöpaikkaa. Opettajana tajusin jossain vaiheessa, että emit-kortin nollaus eli vanhojen tietojen tyhjentäminen ja uuden tallentaminen lähtöpaikan telineessä, oli jäänyt vallan käsittelemättä teoriatunneilla. Ajattelin, että näinköhän opiskelijat jäävät ilman tulosta illan suorituksistaan. Näin taisi käydä ensimmäisten joukossa lähteneille, koska läheskään kaikkien tulosta ei löytynyt iltarastien nettisivuilta seuraavana päivänä. Osalle kerkesin kortin nollauksesta kertomaan.
Itse kävelin lähtöpaikalle kuvatakseni viimeisenä lähteneen Teemun lähtölipulla. Päätin itse jättää metsään lähdön väliin ja huolehtia autojen avaimista, jotta opiskelijat pääsevät sinne kun he saapuvat metsästä kukin omalla tahdillaan. Siirryin maalilipun lähistölle kameran kanssa vartoamaan ja ensimmäisinä metsästä tulivat Pekka ja Jussi. Seuraavana tulleet Pauli ja Aslak pitivät reittiä vitsinä. Sellaiselta polkujen läheisyyteen sijoitetut rastit voivat tuntua kun suunnistustaito riittäisi vaativammallekin radalle. Heidän jälkeen tullut miesjoukko piti kolmen kilometrin rataa helpompana kuin armeijassa olleita suunnistustehtäviä. Hanna puolestaan kertoi nyt oppineensa kompassin käytön ja uskaltautuvansa kauemmaksi metsänantimia keräämään.
Suunnistuksessa mukavaa on jälkipyykin selvittäminen ja se on tälle urheilulajille niin ominaista, että se luonnistui kuulemani mukaan kaikilta mukana olleilta. Maalissa verrataan kaverin kanssa reitinvalintoja rastien välillä, matkalla sattuneita kommelluksia, turhia mutkia sekä niitä hetkiä kun ei tiedetä missä ollaan. Teemu ja Tuukka olivat päättäneet oppia suunnistamaan haastamalla itsensä suorimalla reitillä metsän läpi sen sijaan, että kiertelisivät turvallisesti polkuja pitkin. Janne kertoi kulkeneensa ihmereittejä kunnes bongasi kurssitoverit ja liittyi remmiin. Hanna puolestaan totesi, että oppi nyt kompassin käytön ja uskaltaa jatkossa syksyisin kauemmaksi metsänantimia keräämään. Tapioa harmitti ylimääräiset mutkat, kun vaihtoehtona olisi ollut seurata, tai suunnistustermein peesata, koulutusohjelman opettajaa Eevaa. Tuukka puolestaan ei luovuttanut vaikka autoilla odottaneet kurssikaverit olivatkin käyneet mielessä.
Kaikki tulivat metsästä iloisin ilmein ja se on tärkeintä. Joku suunnitteli jo osallistuvansa toistekin iltarasteille. Ehkä tuli siis purema muultakin kuin hirvikärpäseltä. Metsäammattilaisten ei tarvitse olla urheilusuunnistajia, mutta hyvää kartanlukutaitoa tarvitaan lähes kaikissa työtoimenkuvissa. Iltarastit ovat yksi mainio tapa harjoitella tätä taitoa autenttisessa ympäristössä, eli metsässä.
Tässä jonotetaan vuokrattuja Emit-leimauslaitteita. Jonossa ensimmäisinä Jani ja Ari 
Teemu valmiina metsään aloitusleimauksen jälkeen
Rastit on löydetty, kuvassa Jussi, Pekka, Pauli ja Aslak
Kartta ja yksi illan radoista
Ilkan ja Jannen loppukiri maaliinTeksti ja kuvat: Miia Seilonen
