Liikuntavastaava Jannen ajatuksia opinnoista

Omalta osaltani metsätalousopinnot alkoivat syksyllä 2011 ja nyt onkin jo 2,5 vuotta hurahtanut aivan hetkessä! Jälkeenpäin muistellen ensimmäisen vuoden kohokohtia olivat luokan yhteishenkeä kohottaneet maastoretkeilyt sekä käytännön työjaksot. Raivaus- ja moottorisaha-kursseilla juttu lensi lennokkaasti, vaikka keliolosuhteet olivat ajoittain vähintäänkin mielenkiintoiset. Mutta tietysti jokaisen tulevan metsäinssin pitää saada edes hiukan kosketuspintaa käytännön metsätöihin! Myös kirpakassa pakkasessa suoritettu motokontrolli on jäänyt elävästi mieleen. Keväällä puolestaan aurinkoiset istutuskelit veivät 100-0 voiton muiden tamkkilaisten istuessa luennoilla. 

Toisena vuonna maastoharjoituksia ja luentoja oli varsin tasaisesti. Pääsimme tutustumaan muun muassa metsäverotuksen ja iki-ihanan ruotsin kielen saloihin. Teimme leimikon-rajaamisharjoituksia ja vierailimme esimerkiksi VR:llä. Ohjelmaan kuului myös metsätaito-kilpailujen järjestäminen. Kevään kohokohta oli metsäkoneisiin ja niiden käyttöön tutustuminen Kurussa. Pääsimme tuolloin jokainen kokeilemaan puun kaatamista motolla ja kuljettamista ajokoneella.

Toisen vuoden keväällä pääsimme käyttämään hakkuukonetta

Nyt kolmantena vuonna opiskelu on ollut teoriapainotteista mutta esimerkiksi Puunkorjuun suunnittelu erityiskohteilla -kurssilla olimme useasti maastossa. Juuri tällä hetkellä me metsäopiskelijat elämme jännittäviä vaiheita, kun kesän työharjoitteluhaut ovat auki ja me kolmoset tarvitsemme toimihenkilötason harjoittelupaikan. Jännitettävää siis riittää! 

Opintojen ohessa me TAMKin metsäopiskelijat pidämme hyvin yhtä eri vuosikurssien kesken. Syksyisin pidetään Get Together - saunailta, jolloin uudet ja vanhat opiskelijat pääsevät tutustumaan toisiinsa leppoisissa merkeissä. Kakkosten vastuulla on aina perinteisesti pikkujoulujen järjestäminen koko metsäporukalle ja ne riennot ovatkin aina yhtä riemukkaat! Kevättalvella on Metsäpilkin vuoro, jolloin myös sauna lämpiää. Juuri äskettäin kävimme edustamassa TAMKia Hamkifutisturnauksessa Evon metsäoppilaitoksella. Perinteiden mukaisesti Tamk korjasi palkintopotin. 

Metsäopiskelijoille on tarjolla viikkottaisia liikuntavuoroja futsalin ja salibandyn merkeissä. Meillä on yksi vakiovuoro viikossa ja mahdollisuuksien mukaan pyrimme pelailemaan myös yhdellä irtovuorolla viikoittain. Vuosittain pelataan Tamkon järjestämä säbäsarja ja metsää edustaa siellä jo legendaksi muodostunut SC Tyvilaho, jonka pelaajisto koostuu metsän eri vuosikurssien opiskelijoista. 

Hamkifutiksen kiistaton voittajajoukkue SC Tyvilaho!

Itse valitsin Tamkin ja Metsätalouden nimenomaan siksi, että näissä opinnoissa yhdistyvät isossa kaupungissa asuminen ja monipuolinen, sekä luonnonläheinen opiskelu. Opiskelijoiden hyvä yhteishenki TAMKin mittapuulla pienellä alalla on erittäin hieno asia ja itse arvostan etenkin monipuolisia yhteisiä tapahtumia ja hyviä liikuntamahdollisuuksia.

Teksti ja kuvat: Janne Uotila

Koko kesä ihan pihalla

Vuosi sitten näihin aikoihin sain kutsun keskustelemaan mahdollisesta harjoittelupaikasta kesäksi. Puhelu oli varsin helpottava, sillä olin ehtinyt jo stressata tulevan kesän harjoittelukuvioita. Olin aiempina kesinä ollut muun kuin metsäalan töissä ja koko harjoittelun suorittaminen oli jäänyt viime tinkaan eli kolmos- ja nelosvuoden väliseen kesä”lomaan”. Maaliskuun alussa varmistui että pääsen suorittamaan harjoittelua Mikon Metsäpalvelu Oy:n palvelukseen. Tamperelaisena olin tyytyväinen että harjoittelupaikka oli Pirkanmaalla ja pääsin juuri ykkösvaihtoehtooni.

Työt alkoivat vappuviikolla. Lunta oli vielä toisinpaikoin maassa kun raivaussaha raikui pitkin metsiä. Raivausta tuli tehtyä pääasiassa ennen kuin kevään istutuskiireet painoivat päälle. Istuttamista tulikin tehtyä pääasiassa koko kevät ja alkukesä. Harjoittelun alussa pääpaino olikin suorittavassa työssä. Kelit olivat kohdillaan melkein koko kesän ja istuttaessa saikin hyvän rusketuksen päälle. Työpäivät luonnonhelmassa kuluivat nopeasti ja olivat todella mukavaa vaihtelua aiempiin töihini, joita olin tehnyt lähinnä sisätiloissa.

Kesän edetessä pidemmälle ja istutuskiireiden vähitellen laantuessa pääsin enenevissä määrin tekemään myös toimihenkilötöitä. Metsäsuunnitelmien sekä kuviotietojen päivitys oli itselleni hyvin mieleistä puuhaa. Tässä hommassa myös suunnistustaidot kohenivat. Pääsin tekemään myös mm. motokontrolleja ja hakkuujäljen laadunarviointeja. Mittauspäivät venyivät usein 12 tuntisiksi, mitä ei kyllä työnlomassa edes huomannut.

Koko viiden kuukauden harjoittelu meni todella nopeasti ja pidin kaikista töistä mitä pääsin tekemään. Työssä parasta oli ehkä sen itsenäisyys ja vapaus. Ei ollut varsinaisesti työaikoja ja pääsi liikkumaan joka päivä ympäri Pirkanmaata ja muuallekin aina Parkanosta Mynämäelle. Pitää myös kehua työnantajaa joka on ehdottomasti paras mikä omalla työuralla on tullut vastaan. Kesän ainoat huonot puolet olivat siivekkäät inisijät ja paarmat.

Raivatessa oli toisinaan sen verran kylmä, että hanskat jäätyivät sahaan kiinni.

Teksti ja kuva: Aslak Sladey

Metsätalousinsinöörikoulutus myötätuulessa

Ylen nettisivuilla
http://yle.fi/uutiset/paras_tyollistyminen_paras_palkka__nain_korkeakoulutus_kannattaa/7113383
oli pari päivää sitten juttu Suomen korkeakouluista. Tilastokeskuksen aineiston perusteella oli tarkasteltu niin koulutuksen kiinnostavuutta, valmistumisen jälkeistä työllisyyttä kuin palkkaustakin. Metsätalousinsinöörikoulutus pärjää vertailuissa hyvin. TAMKin  metsätalousinsinööreistä oli vuoden kuluttua valmistumisesta työttöminä vain 8 % (joillakin koulutusaloilla vastaava luku oli 20 % tai yli). Keskipalkkakin oli kaikkien alojen keskiarvoa korkeampi.  Ja hakukohteena TAMKin metsätalous on jatkuvasti kärkijoukossa, metsäalalla vain Helsingin yliopiston metsäekonomia ja markkinointi kilpailee samassa sarjassa. 

Teksti: Ari Vanamo

Kuusen poikasia pelastamaan

Metsätalouden toisen vuosikurssin oppilaat saivat toimeksiannon Mikon Metsäpalvelulta lähteä pelastamaan taimia heinän ahdisteluilta (=heinäämään) ja tottakai riensimme apuun. Kohteemme sijaitsivat Ylöjärvellä ja Lempäälässä. Yhteensä poljettavaa oli 10 hehtaaria. Heinäämisen ideahan siis näin syksyllä on tallata heinät taimen ympäriltä, jotta lakoontuneiden heinien päälle kertyvä lumi ei taivuta taimea tai heinäkatto paina vuosikasvainta.

           Pitkiä miehiä, vielä pidempää heinää...

Heinittymistä tapahtuu varsinkin rehevien kasvupaikkojen uudistusaloilla ja olisikin syytä huolehtia, että  taimien pituuskasvu ei kärsi heinän ja muun pintakasvillisuuden ohittaessa hidaskasvuisemmat taimet.

Muitakin keinoja kuin tallaaminen heinien torjumiseen löytyy, esimerkiksi kemialliset torjunta-aineet, niittäminen ja taimitassut. Taimitassut ovat katteita, jotka asennetaan taimien ympärille estämään pintakasvillisuuden kasvua. Vaihtoehto tuo lisäkustannuksia, mutta nopeitten laskelmien mukaan tulee kyllä halvemmaksi, jos heinäämiseen joutuu palkkaamaan väkeä useampaan otteeseen.

Emme siis tehneet tätä pelkästään hyvää hyvyyttämme, saimme myös rahaa.  Homma on kuitenkin hyvin antoisaa, kun näkee niiden taimipoloisten kamppailevan elämästään ja voikin tehdä jotain niiden hyväksi... Pelastajat tulevat!

Ei se oikeasti ole niin raskasta...

Teksti ja kuvat: Sanna Lappalainen

Ykkösluokkalaisten reissu Hämeenkankaalle

Ilmassa ei ollut suuren urheilujuhlan tuntua, kun äärimmäisen yllättävä aamuinen kylmä tuuli piiskasi juuri ensimmäisiä askeleitaan metsätalousinsinööriopintojen tiellä ottavia aamu-unisia opiskelijapoloisia. Hetkeä kuitenkin onneksi lämmitti heti alkuunsa dramaattinen tilanne, sillä Aleksi oli vahingossa laittanut illalla herätyskellon soimaan tuntia myöhempään kuin olisi pitänyt. Kaikki bussissa olijat odottivat rauhallisesti Aleksia, ja Aleksin saavuttua matka sai onnellisen alun. Bussikuski toivotti vielä hyvää matkaa ja mainitsi sanasen pitkistä kalsareista sekä niiden tärkeydestä, sillä eihän kukaan haluaisi palelluttaa vartalonsa olennaisimpia osia.

Arin ja Eevan aamupäivän opetuksen jälkeen oli vuorossa makkaranpaistoa laavulla, koska tietoa janoavat opiskelijat olivat kuluttaneet suuren osan energiavaroistaan tiedon sisäistämiseen. Kun laavulta ei löytynyt kirvestä, riensi bussikuski hakemaan pienen retkikirveensä linja-autosta. Kätevää.

Homma alkoi pelittää Peetun hakatessa nuotioon puita, ja muiden samalla veistellessä makkaratikkuja. Miska oli tuonut mukanaan tonnikalapurkin, jonka sisällön hän ”grillasi” armeijassa oppimallaan niksillä.  

Parhaimmillaan nuotion lämmössä grillattiin toistakymmentä makkaraa, olipa seassa jopa ryynimakkaroitakin ja pekonia.

Rentouttavan ja ravitsevan nuotiohetken jälkeen vuorossa oli suunnistus läheiselle rajatulle metsäkohteelle. Kaikki taisivat löytää perille kohteeseen, ja Ari heitti ilmaan kysymyksen rajatun metsäalueen eroavaisuuden syistä. Kohteelle oltiin istutettu kokeilumielessä koivikko jatkosodan aikoihin. Verrattuna vallitsevaan mäntyvaltaiseen CT-metsätyyppiin kohteen ympärillä oli koivikkoon muodostunut paksumpi ja rehevämpi humuskerros. Tässä tapauksessa voitaisiin hurjimmissa linjauksissa puhua jopa metsätyypin muutoksesta, jonka koivu olisi läsnäolollaan aiheuttanut. Kohteella harjoiteltiin Eevan johdolla myös puun pituuden mittaamista.

Koivikkoa karun männikön keskellä

Puun pituuden mittaus käynnissä

Seuraavaksi ajoimme Niiniharjun huipulle. Bussikuskin lähisukulainen taisi omistaa Jämin lomakeskuksen, sillä ajoimme jo toistamiseen hitaasti ja näytösluontoisesti lomakeskuksen ohi. Nimensä mukaisesti harjun päällä kasvoikin pensasmaisia lehmuksia, mikä oli tervetullutta vaihtelua yleisilmeeltään homogeeniselle mäntyvaltaiselle seudulle.

Matka jatkui tämän jälkeen luonnonkauniin uhrilähteen luokse. Kovinkaan moni ei ollut eläissään nähnyt mitään vastaavanlaista, joten lähteellä käyminen oli matkanvetäjiltä hyvä veto. Lähde oli myös mukavaa vaihtelua retken metsälliseen yleisteemaan.

Viimeisenä etappina oli Hämeenkankaan kihelmöivän valtaisa suppa. Ari selosti supan pohjalla maanpinnan ja maaperän vaikutuksia kasvillisuuteen supan alueella. Luennon jälkeen siirryimme supan reunalle, jossa Eeva opetti meille, kuinka puun läpimitta voidaan mitata.

Supan pohjalla.

Opetuksen jälkeen kaikkensa antaneet tulevat metsäinsinöörit suuntasivat bussille iloisin ja vapautunein mielin, ja kotimatka saattoi alkaa!

Teksti ja kuvat: Mikko Uusitalo