Iltarasteilla

Metsäammattilaisille tärkeää suunnistustaitoa lähdettiin harjoittelemaan porukalla Tampereen iltarastille Atalan Aitovuoren maastoihin maanantaina 5.9. Mukana olivat kaikki ensimmäisen vuosikurssin sekä muutamia kakkos- ja kolmosvuoden opiskelijoita. Edellisellä viikolla luokassa opittuja suunnistustaitoja testattiin heti koululta lähtiessä ”autorastilla”, kun talon kulkuneuvot oli ajettu uuteen parkkiin rakennustyömaalta.

Aurinkoinen lämmin syysilta oli houkutellut metsään paljon suunnistuksen ystäviä. Joukkomme tulo tiedettiin ja rastien järjestäjä odotti meitä kameran kanssa ryhmäkuvaan. Kävimme lyhyesti läpi meille harjoitukseen parhaimmat tarjolla olevat kahden ja kolmen kilometrin ratavaihtoehdot sekä elektronisen Emit-leimauskortin lainauskäytännöt.

Sinne hävisivät näkyvistä kaikki heti kartat ja emitit käteen saatuaan. Kävelivät viitoitusta pitkin kohti karttaan merkittyä lähtöpaikkaa. Opettajana tajusin jossain vaiheessa, että emit-kortin nollaus eli vanhojen tietojen tyhjentäminen ja uuden tallentaminen lähtöpaikan telineessä, oli jäänyt vallan käsittelemättä teoriatunneilla. Ajattelin, että näinköhän opiskelijat jäävät ilman tulosta illan suorituksistaan. Näin taisi käydä ensimmäisten joukossa lähteneille, koska läheskään kaikkien tulosta ei löytynyt iltarastien nettisivuilta seuraavana päivänä. Osalle kerkesin kortin nollauksesta kertomaan.

Itse kävelin lähtöpaikalle kuvatakseni viimeisenä lähteneen Teemun lähtölipulla. Päätin itse jättää metsään lähdön väliin ja huolehtia autojen avaimista, jotta opiskelijat pääsevät sinne kun he saapuvat metsästä kukin omalla tahdillaan. Siirryin maalilipun lähistölle kameran kanssa vartoamaan ja ensimmäisinä metsästä tulivat Pekka ja Jussi. Seuraavana tulleet Pauli ja Aslak pitivät reittiä vitsinä. Sellaiselta polkujen läheisyyteen sijoitetut rastit voivat tuntua kun suunnistustaito riittäisi vaativammallekin radalle. Heidän jälkeen tullut miesjoukko piti kolmen kilometrin rataa helpompana kuin armeijassa olleita suunnistustehtäviä. Hanna puolestaan kertoi nyt oppineensa kompassin käytön ja uskaltautuvansa kauemmaksi metsänantimia keräämään.

Suunnistuksessa mukavaa on jälkipyykin selvittäminen ja se on tälle urheilulajille niin ominaista, että se luonnistui kuulemani mukaan kaikilta mukana olleilta. Maalissa verrataan kaverin kanssa reitinvalintoja rastien välillä, matkalla sattuneita kommelluksia, turhia mutkia sekä niitä hetkiä kun ei tiedetä missä ollaan. Teemu ja Tuukka olivat päättäneet oppia suunnistamaan haastamalla itsensä suorimalla reitillä metsän läpi sen sijaan, että kiertelisivät turvallisesti polkuja pitkin. Janne kertoi kulkeneensa ihmereittejä kunnes bongasi kurssitoverit ja liittyi remmiin. Hanna puolestaan totesi, että oppi nyt kompassin käytön ja uskaltaa jatkossa syksyisin kauemmaksi metsänantimia keräämään. Tapioa harmitti ylimääräiset mutkat, kun vaihtoehtona olisi ollut seurata, tai suunnistustermein peesata, koulutusohjelman opettajaa Eevaa. Tuukka puolestaan ei luovuttanut vaikka autoilla odottaneet kurssikaverit olivatkin käyneet mielessä.

Kaikki tulivat metsästä iloisin ilmein ja se on tärkeintä. Joku suunnitteli jo osallistuvansa toistekin iltarasteille. Ehkä tuli siis purema muultakin kuin hirvikärpäseltä. Metsäammattilaisten ei tarvitse olla urheilusuunnistajia, mutta hyvää kartanlukutaitoa tarvitaan lähes kaikissa työtoimenkuvissa. Iltarastit ovat yksi mainio tapa harjoitella tätä taitoa autenttisessa ympäristössä, eli metsässä.

Tässä jonotetaan vuokrattuja Emit-leimauslaitteita. Jonossa ensimmäisinä Jani ja Ari

Teemu valmiina metsään aloitusleimauksen jälkeen

Rastit on löydetty, kuvassa Jussi, Pekka, Pauli ja Aslak

Kartta ja yksi illan radoista

Ilkan ja Jannen loppukiri maaliin

Teksti ja kuvat: Miia Seilonen

Erasmus IP- kurssilla Rovaniemellä

Huhtikuussa TAMKista lähti viiden hengen iskuryhmä sekä opettajista Eeva Sundström ja Petri Keto-Tokoi valloittamaan Rovaniemeä kahdeksi viikoksi. Osallistuimme Erasmus IP-vaihto –ohjelmaan. Meidän luokalta oli ollut jo 6 henkeä Ranskassa marraskuussa 2010 vastaavassa, joten ihan ensimmäistä kertaa ei oltu pappia kyydissä.

Kurssin aiheena oli ”Socio-economic Challenges in European Forestry“. Ajatuksena oli hieman selvittää miten metsätalous, porotalous, turismi, kaivostoiminta ja luonnonsuojelu saadaan Lapissa sovitettua yhteen. Mukana oli osallistujia tamkilaisten lisäksi Tsekin tasavallasta, Puolasta, Skotlannista, Ruotsista sekä isäntäkoululta RAMKista. Päivien ohjelmassa oli paljon kalvosulkeisia ja muutama ryhmätyö. Yhtenä tavoitteena oli kohentaa kielitaitoa ja verkostoitua muun maalaisten metsäopiskelijoiden kanssa. Koska ryhmätöitä tehtiin ”sekamaalaisryhmissä”, niin väkisinkin kulttuurivaihtoa tapahtui.

Opintojakson kohokohtana oli varmaan monella kahden päivän maastoretki. Kävimme tutustumassa Koparan porotilalla porotalouteen ja sen yhteensovittamiseen metsätalouden kanssa. Vierailimme Kittilän kunnanjohtajan vieraana kuulemassa Kittilän kultakaivoksesta ja turismista ja niiden aluetaloudellisista vaikutuksista. Levin bussikiertoajelu asiantuntevan oppaan kanssa avarsi hieman matkailun ja laskettelukeskuksen syvintä olemusta, näin metsätalouden vinkkelistä. Illaksi suuntasimme Raattamaan tunturihotelli Vuontispirttiin, missä oli erilaisia ulkoiluaktiviteettejä: pulkkailua, hiihtoa, lumikenkäilyä, ja tietenkin sauna ja illanviettoa makkaranpaistoineen. Jostain syystä skotit ja suomalaiset jaksoivat valvoa myöhimpään.
Keskieurooppalaiset suksilla.
Skotit Raattamassa.

Toisena päivänä pääsimme Metsähallituksen vieraaksi Pallas-Ylläs kansallispuistoon ja Kellokas-keskukseen. Kuulimme esityksiä mm. maisemahakkuista ja 3D mallintamisesta ja pääsimme vierailulle maastoonkin muutamalle kohteelle. Monelle keskieurooppalaiselle maastossa vieraileminen ja oikeiden työmaiden näkeminen oli eksoottista.
Tamkilaisia maastoretkellä.

Viikonloppuna oli vapaaehtoista ohjelmaa, mutta silti suurin osa osallistui kierrokselle Metsähallituksen uuteen Pilke-keskukseen Rovaniemellä. Paikka oli mitä hienoin, ja kun se juhannusviikolla avautuu, niin kannattaa ehdottomasti poiketa tutustumassa. Sijaintikin on loistava, heti Arktikumin vieressä. Molemmissa meillä oli opastettu kierros, ja sen jälkeen sitten porukalla syömään Fransmanniin. Ilta jatkui vielä Rovaniemen metsäopiskelijoiden suosimassa Uitto-baarissa.

Toisella viikolla pääsimme tutustumaan GIS-ohjelma Idrisi Taigaan ihan omin käsin, ja se oli monelle ihan uusi tuttavuus. Oikein näpsäkän oloinen paikkatieto-ohjelma. Kaksi päivää käytimme ryhmätöihin ja viimeisenä päivänä oli sitten niiden purku ja esitykset. Kaikilla oli sama aihe, eli miettiä Levin eri intressiryhmiä ja mahdollisten konfliktien yhteensovittamista ja ratkaisuehdotuksia. Väkisinkin osa esityksistä oli samankaltaisia, mutta silti ryhminen persoonalliset näkemykset tulivat esille.

Kaiken kaikkiaan pari viikkoa meni nopeasti. Opiskelijoista pidettiin hyvää huolta. Majoitus oli soluasunnoissa ja ruokailut RAMKin toimipisteissä. Luennot eivät kaikki ehkä olleet niin mielenkiintoisia, ja kaikkien puhujien englannin kielikään ei ihan aina ollut niin huippua. Oli kuitenkin erittäin mukava tavata eri maalaisia metsäopiskelijoita ja kuulla eri maiden metsätalouden käytännöistä. Hetkittäin saatiin kiinnostavia keskusteluita aikaiseksi ja joidenkin opettajien välillä alkoi olla jo pientä kiihtynyttä väittelyäkin.

Ryhmätyöskentelyä.

Ilmeisesti jatkossakin TAMKista osallistutaan näihin, joten kannattaa ehdottomasti osallistua. Ammatillisestikin tuli uusia asioita ja uusia näkökulmia, ja lisäksi verkostoituminen ja sosiaalinen puoli kurssia oli hyvä juttu. Kustannukset eivät ole kovin suuret ja kokemus oli hyvinkin miellyttävä. Opintopisteet ovat sitten vielä mukava lisä.

Teksti ja kuvat: Katri Leikola

Metsätalousinsinöörinä sähköverkkoyhtiössä

Vattenfall Verkko Oy:ssä Tampereen Sarankulmassa työskentelee tällä hetkellä neljä Tampereen ammattikorkeakoulusta metsätalousinsinööriksi valmistunutta henkilöä: Sanni Harala, Laura Ahola, Heli Merkkiniemi ja Tommi Talvitie.
Sähköyhtiö työnantajana ei varmastikaan tule monelle ensimmäisenä mieleen, kun kysytään mihin työpaikkoihin metsätalousinsinöörin koulutuksella voi päästä. Kokosimme pienen kyselyn avulla Vattenfall Verkon metsätalousinsinöörien ajatuksia ja mielipiteitä sähköyhtiössä työskentelystä.
Milloin valmistuit metsätalousinsinööriksi?
Sanni: Valmistuin keväällä 2006.
Tommi ja Heli: Keväällä 2010.
Laura: Vuonna 2007.

Milloin tulit töihin Vattenfall Verkkoon?
Sanni: Aloitin työt Vattenfall Verkolla tammikuussa 2008.
Tommi: 2010 keväällä.
Heli: Harjoittelijana aloitin toukokuussa 2008, kokopäiväisenä toukokuussa 2010.
Laura: Aloitin vuonna 2008.

Kerro lyhyesti mikä on työnimikkeesi ja työnkuvasi.
Sanni: Toimin palvelupäällikkönä maankäyttö ja verkkotiedot -tiimissä. Hallinnollisten esimiestöiden lisäksi minulle kuuluu maankäyttöön liittyvien sopimusten kehittäminen ja laaja sidosryhmäyhteistyö alan toimijoiden sekä maanomistajasektorin kanssa.  Lisäksi vastaan verkkotietojen dokumentointiprosessin kehittämisestä ja paikannusaineiston käytettävyyden parantamisesta. Yhdessä tiimini kanssa varmistamme luotettavan ja ajantasaisen maankäyttösopimustiedon ja verkkotiedon.
Tommi: Toimin maankäyttöinsinöörinä maankäyttö ja verkkotiedot -tiimissä. Tehtäviini kuuluu maankäytön ongelmatapausten hoitaminen ja rakennuslautakuntaan viennit, maankäyttösopimusten uusinta, teleyhtiöiden yhteiskäyttötilastojen ylläpito sekä sähköasemien tonttien hankinta.
Heli: Toimin maankäyttöasiainhoitajana maankäyttö ja verkkotiedot -tiimissä. Vastaan osaltani maankäyttösopimuskannan arkistoinnista ja ajantasaisuudesta. Tähän kuuluu oleellisena osana maankäyttösopimusten vieminen paikkatietojärjestelmään ja vanhenevien sopimusten uusinta, sekä erilaiset asiakaskontaktit. Tänä vuonna tehtävänäni on myös selvittää sähköjohtoaukeilla olevien muinaismuistojen, perinnebiotooppien ja muiden arvokkaiden elinympäristöjen sijainnit, ja viedä ne paikkatietojärjestelmään.
Laura: Työnimikkeeni on dokumentoija. Varsinainen dokumentointi tilataan kuitenkin urakoitsijoilta, joten omaan työnkuvaani kuuluu mm. dokumentoinnin laadun valvonta, verkkotietojärjestelmän teknisen toimivuuden takaaminen käyttäjille sekä osallistuminen ohjelmistojen ja työkalujen kehittämiseen.

Millä tavoin/missä yhteydessä metsäala esiintyy työssäsi?
Sanni: Sekä metsämaanarvioinnin ymmärtäminen ja metsäalan tunteminen että paikkatietojärjestelmien hallitseminen ovat minun työssäni ehtoja laadukkaan työn tekemiselle sähköverkkoyhtiössä.
Tommi: Työssäni on eduksi kartanlukutaito ja karttaohjelmien käytön osaaminen. Sopimusuusinnan ja korvausten maksun yhteydessä on hyvä tuntea metsäpohjan maksuperusteet (metsätyypit) sekä ymmärtää erilaiset kiinteistötiedot ja niiden merkitys. Asiakaskeskusteluissa tulee joskus vastaan metsämaan tuottoon liittyviä keskusteluja, jolloin korvausperusteiden muodostuminen metsämaalla on tunnettava. Harvinaisemmissa tapauksissa myös puukaupan periaatteiden hallitseminen auttaa.
Heli: Kuten Sanni ja Tommi jo kertoivatkin, metsämaan ja puuston arvon muodostaminen sekä paikkatietojärjestelmien tuntemus ovat arkipäivää tässä työssä. Asiakaskeskusteluissa laajempi metsäalan tuntemus on aina eduksi. Nyt käynnissä oleva arvokkaiden luontokohteiden kartoitus tuo metsäalan entistä lähemmäksi työnkuvaani.
Laura: Metsäala tulee minulle esiin valitettavasti vain häiriötilanteissa. Oli todella melkoinen kulttuurishokki tulla tänne töihin, kun tuntui, että ihmiset puhuvat puista kuin vihollisista… Täällä vietettyjen kolmen vuoden aikana on jo tullut selväksi, miksi. Riukuuntumaan päästetyt harventamattomat metsät sähkölinjojen lähellä aiheuttavat todella paljon töitä lumikuormien painaessa talvisin puita johtoalueiden ulkopuolelta sähköjohdoille ja katkoessa sähköjä yhä uudelleen. Sitä on haastavaa selittää asiakkaillekin.

Mitä sellaista, jota olet metsätalouden koulutusohjelmassa oppinut, olet voinut soveltaa myös tässä työssäsi?
Sanni: Koulussa opitut asiat luovat perustan tiedoille ja työssä oppii hyödyntämään näitä oppeja sekä soveltamaan opittuja asioita käytäntöön.
Tommi: Metsäalan yleistietämys ja kiinteistötietojen ymmärrys ovat auttaneet monessa asiassa. Koulussa tutuiksi ovat tulleet myös esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Karttapaikka ohjelman käyttö, metsämaan tuotto ja sen arvotus sekä puukaupan kulku.
Heli: Tietokoneella työskennellään suurin osa päivästä, joten koulussa opittu erilaisten ohjelmien tuntemus ja hallinta on tullut tarpeeseen. Muinaismuistoihin ja perinnebiotooppeihin liittyvä tietämys on ehkä kaikkein suorimmin yhteydessä metsätalouden koulutusohjelmaan.
Laura: Paikkatietojärjestelmän käyttöä.

Suosittelisitko sähköyhtiötä metsätalousinsinöörille työpaikaksi?
Sanni: Totta kai! Sähköverkkoyhtiö tarjoaa monipuolisen työnkuvan, missä voi hyödyntää metsäistä osaamistaan laajasti sekä tutustua mielenkiintoiseen energia-alaan.
Tommi: Jos haluaa ”ei niin perinteisiin” metsäalan töihin eikä viihdy maastohommissa, niin kyllä suosittelisin.
Mikäli kokopäiväinen toimistotyö ei kiinnosta ja haluaa pitää vahvaa metsäalan osaamista yllä, sähköyhtiö ei ehkä ole tällaiselle henkilölle paras mahdollinen työpaikka.
Työnantajana voin kyllä suositella Vattenfallia.
Heli: Sähköverkkoyhtiö on erilainen vaihtoehto perinteisille metsäalan työpaikoille. Se tarjoaa mahdollisuuden laajentaa tuntemustaan energia-alasta ja sähköverkostosta sekä hyödyntää siinä sivussa oppejaan metsäalasta, joten voin hyvillä mielin suositella sitä myös metsätalousinsinööreille.
Laura: Riippuu tietysti kysyjän urasuunnitelmista, mutta kyllä tämä hyvä työpaikka on ollut.

Terveisiä aloitteleville opiskelijoille:
Kannattaa jo hyvissä ajoin miettiä, minkälaisista työtehtävistä itse on kiinnostunut ja pyrkiä tutustumaan sen kaltaisiin työpaikkoihin. Jos mahdollista, pyri laaja-alaisuuteen tietojen ja taitojen suhteen.
Hyvää kevättä kaikille koko Vattenfall Verkon ”metsätiimiltä”!

Teksti ja kuvat: Heli Merkkiniemi

Kakkoset jäällä

Toisen vuoden metsäopiskelijat lähtivät tiistaina 15.2. kirpeässä pakkassäässä tutustumaan jäätiehen Kangasalle. Retki oli osa Kuljetusmenetelmät ja ­­-kalusto -kurssia ja tavoitteena oli tutustua jäätiehen puutavarakuljetuksen näkökulmasta. Pakkasta oli aamulla reilu parikymmentä astetta, kun pakkauduimme koulun autoihin. Perille päästyämme aurinko oli jo nousemassa, joten saimme hienon auringonpaisteen retkellemme. Jäätie on 30 metriä leveä väylä.

Vesijärvelle oli tehty parinsadan metrin jäätie suurehkoon saareen, jossa hakkuut oli juuri aloitettu. Jään paksuus oli 110 cm ja tietä oli jäädytetty 30 metrin leveydeltä. Tällä paikalla veden syvyys on noin 3 metriä eikä virtauksia ole. Saaressa kävimme katsomassa hakkuutyömaata ja olimme paikalla juuri sopivasti, kun auto tuli hakemaan ensimmäistä kuormaa.
Tällä jäätiellä maksiminopeus on 15 km/h ja tien pitäisi kestää 70 tonnia painoa. Tiellä ajettiin kuitenkin varmuuden vuoksi 50 tonnia kerralla. Jää piti hienoa ryskettä ja pauketta vaikka auto ajoi hitaasti. Sieltä se kuorma tulee! Jään ryske alkoi heti, kun auto ajoi jään puolelle.

Päivä oli antoisa ja pääsimme kuulemaan ostomiehen, tien jäädyttäjän sekä autokuskin kommentteja jäätiestä, sen tekemisestä ja sillä ajamisesta. Opimme jäätien tekemisestä ja siitä kuinka tällainen saarihakkuu ja jäätieprosessi lähtevät käytännössä liikkeelle. Saaressa oli jo syksyllä käyty soutaen katsomassa leimikko valmiiksi ja tässä talvella tehdään vielä maanmuokkaus uudistusta varten. Autokuski kertoili jäätiellä ajosta.

Tarpeeksi jäädyttyämme palasimme koululle sulamaan ja päivä jatkui koululla sisätiloissa Yritystoiminnan perusteet -kurssilla, jossa tutustumme muun muassa eri yritysmuotoihin, yrityksen perustamiseen ja rahoitukseen. Lisäksi tässä jaksossa kakkoset tutustuvat työkonetekniikkaan.
Tavallisen koulutyön ohessa toisen vuoden opiskelijoilla on päävastuu metsäopiskelijoiden Talvikisojen järjestämisestä. Parinsadan opiskelijan talvitapahtuma järjestetään TAMKissa maaliskuussa. Lisätietoja tapahtumasta http://www.metsakisat.com/

Teksti ja kuvat: Silja Markkola

Tietojärjestelmiin tutustumassa

Nelosvuosikurssi aloitti helmikuun reippaasti suuntaamalla jo ani varhain bussilla kohti pääkaupunkiseutua. Tiistaina 1.2. Kuntokadun puoleisella pihalla odotellut bussi täyttyi ajallaan ja auto nytkähti liikkeelle klo 6.30 niin kuin oli suunniteltukin. Moni matkustaja kuitenkin hyödynsi menomatkasta suurimman osan nukkumiseen. Olihan vielä hyvin pimeääkin, joten kieltämättä oli mukavaa vielä levähtää ennen päivän ohjelman alkamista.

Olimme liikkeellä metsätietojärjestelmien merkeissä ja ensimmäinen matkakohteemme oli metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Helsingin Malmilla. Vierailun aiheena siellä oli tutustuminen uuteen metsävaratiedon keruumenetelmään.

Saavuimme perille aikataulun mukaan.Tässä vaiheessa kaikki olivat jo virkeitä ja talvisesta päivästä näytti sään puoleen tulevan kaunis eikä järin kylmäkään. Tapiossa meitä odotti miellyttävä luentosali valmiina aamukahvien kera ja kaikkien asetuttua paikoilleen alkoi päivän ohjelma. Saimme kuulla mielenkiintoisen, havainnollisen ja kattavan esityksen metsävaratiedon keruuprosessista. Pari tuntia kuluivat nopeasti ja tietämyksemme lisääntyi tuntuvasti. Esityksen aikana luennoitsija ehti myös vastata useisiin yleisön esittämiin kysymyksiin. Luennon lomassa meille näytettiin myös joitain oleellisia järjestelmän toimintoja. Hiukan sormet syhysivät ajatuksesta päästä itsekin järjestelmää räpeltämään....Lopuksi luennoitsija kertoi meille myös kokemuksiaan kyseisen tietojärjestelmän kehittämistyöstä, johon hän oli Tapiossa osallistunut. Kiitimme tyytyväisinä ystävällisestä vastaanotosta ja tehokkaan kaksituntisen annista.



Tapiosta jatkoimme matkaa Tikkurilaan Metsähallitukselle. Ennen ohjelman alkamista nautimme maittavan lounaan ja sen jälkeen siirryimme luentosaliin. Isäntäväki selvitti meille ensin kokonaiskuvaa luonnonvaratietokannan rakenteesta ja paikkatiedon osuudesta siinä kokonaisuudessa. Tauon jälkeen tutustuimme vielä puunhankinnan järjestelmiin ja lopuksi saimme kuulla tietojärjestelmäprojekteista.
Ei aikaakaan, kun kello lähestyi jo puolta neljää. Bussi olisi pian odottamassa, joten kotimatkalle oli lähdettävä. Päivän antina olimme saaneet tuntumaa kahden metsäalan organisaation metsällisistä tietojärjestelmistä. Siinäpä sitä oli sulattelemista kotimatkalle ja myöhemminkin. Onneksi saimme luentojen materiaalin mukaan, joten on jälkeen päin helpompaa palautella asioita mieleen.
Monenmoisista osioista näyttävät järjestelmät rakentuvan. Paljon on käyttäjiä eri tasoilla, kehitystyötä ja päivittämistä tehdään koko ajan. Ja sitten kun järjestelmä on valmis, on aika ruveta suunnittelemaan uutta, muuttuneita olosuhteita paremmin palvelevaa järjestelmää. Sellaista tämä elämä on, jatkuvaa kiertokulkua.

Kiitokset isännillemme ja emännälle järjestelyistä ja vastaanotosta. Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Kun kerran reissuun lähdetään, niin kannattaa sitten olla koko rahan edestä.

Teksti: Eeva Sundström